maanantai 23. syyskuuta 2013

3. Kohti kansainvälisyyttä 70-luvulla

70-luku toi mukanaan perheen perustamisen ja talonrakennukset. Tämä ei kuitenkaan esiintymistahtia haitannut.
Perheen vanhin poika Sami syntyi vuonna 1977 ja Lari tuli maailmaan vuonna 1985. Keikalle lähdettiin koko perheen voimin, mukaanlukien kanit ja kyyhkyt sekä myöhäisemmässä vaiheessa mukaantulleet villakoirat.
Jorma ja Aino osallistuivat neljänä vuonna taikureiden Pohjoismaisiin mestaruuskisoihin ( 1974 Örebro, 1975 Helsinki, 1976 Oslo ja 1986 Tukholma ) ja aina osallistuessaan voittivat ne.
Myös kansainvälinen ura avautui tällä vuosikymmenellä. Vuonna 1976 tuli kolmas sija taikureiden MM-kisoissa Wienissä ja vuonna 1979 neljäs sija samassa kisassa Brysselissä. Taikuriparille muotoutui kansainvälinen taiteilijanimi Finn Aspen. 
Vuosikymmenen lopussa tuli kiinnityksiä useisiin espanjalaisiin yökerhoihin. Kiinnitys tuli myös Espanjan televisioon; Jorma ja Aino loistivat sunnuntai-iltapäivän "Fantastico"-ohjelman päätähtinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti