maanantai 23. syyskuuta 2013

5. Konsultointia ja kokemusta 90-luvulla

Yhdeksänkymmnetäluvulla taikuripari pysytteli lähinnä kotimaassa. Pojat olivat pieniä ja Jorman sydän reistaili edelleen. Esiintymistahti oli rankka ja jotta taikuri saataisiin pysymään itse kuvioissa mukana, jotain oli tehtävä.
Sydämen siirtoleikkaus toteutui 3.8.1993 ja antoi Jormalle mahdollisuuden toiseen elämään.

Leikkauksen jälkeen alkoi ankara teatterintekeminen. Jorma suunnitteli ja ohjasi taikatemppuja useisiin eri näytelmiin koko yhdeksänkymmentäluvun.
Kesäkuukausina Jorma ja Aino pyörittivät valtakunnallista sirkustaideleiriä, jossa annetiin ohjausta monille tuleville taikurinaluille ja sirkustaiteilijoille. Leireillä olivat mukana mm. Iiro Seppänen, Jyrki (Jay) Niemi, Jani Suihkonen, Janne Raudaskoski, Kalle Hakkarainen,  Taina Kopra ja monia muita myöhemmin nimeä saaneita julkkistaikureita ja sirkustaiteilijoita. Leiriä pyöritettiin peräti kahdentoista kesän ajan Nilsiässä.
Taikuripariskunnan osaamista ja ammattitaitoa on haluttu jakaa myös erilaisille esiintyjien ammattiryhmille. Jorma ja Aino ovat olleet pyydetty pariskunta pitämään luentoja ja seminaareja eri tilaisuuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti