maanantai 23. syyskuuta 2013

9. Taikuriparin koko tarina by Ossi Wallius

Taikuriparin tarina
Teksti Ossi Wallius
Jorman rakkaus taikuuteen syttyi jo varhain lapsuusvuosina omassa perhepiirissä Imatralla. Kolmen veljeksen voimin temppuja harjoiteltiin ja esityksiä suunniteltiin. Jorma mm. ohjasi veljelleen Olaville esityksen, jolla velipoika voitti Vuoden Nuori Taikuri-kilpailun Lontoossa v. 1963. Voitto toi ansaittua huomiota niin Olaville kuin Jormallekin. Samana vuonna veljekset saivat kutsun Suomen Taikapiiri ry:n jäseniksi.
Vaikka taikuus kiehtoi Jormaa koko kouluajan, niin menestyksestä huolimatta ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän päätti kuitenkin lähteä opiskelemaan teatteriohjaajaksi Tampereelle. Opintojen jälkeen hän työskenteli Kuopion Yhteisteatterissa vuosina 1968–69, mutta sitten veri veti jälleen täysipäiväisesti taikuuden kentille. Hän oli jo opiskeluaikoinaan välittänyt taikuritarvikkeita Suomeen ja sen myötä alan harrastajat olivat tulleet tutuiksi laajemmaltikin.
Koska Taikapiiri ry:llä oli rajattu jäsenmäärä, katsottiin uuden yhdistyksen perustaminen järkeväksi. Jorma oli perustamassa Viihdetaikurit ry:tä Tampereelle ja hän myös toimi alkuajat yhdistyksen puheenjohtajana..
Teatteriopintojen loppuvaiheessa Jorma tapasi Ainon, joka ei silloin arvannut, että hänestä tulee avioliiton myötä taikurin avustaja eikä teatterimiehen puoliso.
Ensimmäinen yhteinen esiintyminen Jormalla ja Ainolla oli Kalajoella 1972. Kyyhkyt olivat tulleet Jorman esityksiin mukaan ja jo pitkään yksin taikurina esiintynyt Jorma tarvitsi avustajan – Aino oli tehtävään mitä sopivin.
Mukana esityksissä oli kaneja ja kyyhkyjä. Vuonna 1974 ohjelmaan tulivat mukaan sittemmin Jorma ja Aino Airaksisen tavaramerkiksi muodostuneet villakoirat, jotka korvasivat kanien osuuden.





Kansainvälistä menestystä

Vuonna 1976 Airaksiset sijoittuivat Wienissä MM-pronssille näyttämösarjassa. Silloin he esiintyivät nimellä The Asps, mikä myöhemmin sai muodon Finn Aspen. Airaksiset olivat ensimmäiset suomalaiset, jotka ylsivät palkintokorokkeelle taikureiden maailmanmestaruuskisassa (FISM).
70-luvun loppupuoli oli muutenkin taikuriparin taipaleella merkittävää aikaa. Esikoispoika Sami syntyi 1977 ja omakotitalo valmistui Nilsiään Lusperinkujalle, missä taikuriparin kotipesä on ollut siitä alkaen. Sieltä lähdettiin ja sinne palattiin kuukausien mittaisilta esiintymismatkoilta eri puolilta Eurooppaa. Taikuripari oli jo 1970-luvulla kiertänyt Suomen esiintymispaikat ja 1980-luvulla tutuiksi tulivat maineikkaat esiintymisareenat eri puolilla Eurooppaa, mm
·         Saksassa,
·         Ranskassa,
·         Luxemburgissa,
·         Espanjassa,
·         Hollannissa
·         Unkarissa
·         Sveitsissä.
·         Koreassa
Esiintymisiä oli huippuravintoloissa ja yökerhoissa, joista mainittakoon muutama:
·         Florida Park (Madrid),
·         Piccadilly (Amsterdam),
·         Crazy Horse (Berliini),
·         Hansa-Theater (Hampuri),
·         Cabaret Le Sophia (Cannes)
·         Maxim Varietee (Budapest).
·         Cabaret Haifish (Zurich)
·         Splendid (Luxenburg)
Myös kotimaassa esiinnyttiin edelleen (mm. Linnanmäen Peacockissa). Kun Sami-poika tuli 1980-luvun puolivälissä kouluikään, Jorma ja Aino palasivat Nilsiään.
Kuin näytteeksi taikuripari osallistui 1986 Tukholmassa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin – ja voittivat neljännen mestaruutensa. Seuraavana vuonna taikuripari sai kutsun Pohjois-Koreaan esiintymään Kim Il Sungin 75-vuotispäivien kunniaksi.
jatkuu seuraavalla sivulla->

Koulutustoimintaa

Vuonna 1984 Airaksiset aloittivat nuorten taikurien kouluttamisen viikonloppukursseilla. Aluksi sirkusleirejä pidettiin eri puolilla Suomea, mutta sittemmin jokavuotinen sirkus- ja taikurileiri siirtyi Nilsiään. Kahdentoista kesän aikana leiri ennätti laajentua mittavaksi tapahtumaksi, yli 100 lasta ja nuorta tuli kesäisin eri puolilta Suomea leirille saamaan opastusta akrobatiassa, jonglöörauksessa ja taikuudessa.Leiriltä nousi useita sittemmin kuuluisaksi tulleita taikureita ja sirkusalan mestareita mm.


·         Iiro Seppänen,
·         Jyrki (Jay) Niemi,
·         Tatu Tyni,
·         Janne Raudaskoski,
·         Jani Suihkonen,
·         Tapio Salomaa,
·         Timo Tiikkainen
·         Taina Kopra
·         Kalle Nio-Hakkarainen



Useille heistä Jorma ja Aino jakoivat osaamistaan myös yksityistunneilla.
Suurimpaan menestykseen yksityisoppilaista on noussut maailmanmestari ( 2012 ) Marko Karvo, joka kävi opissa 80-luvun lopussa Oulusta saakka.

Teatteria

Jorma Airaksinen on ollut useissa televisio- ja teatterituotannoissa mukana. Onhan hänellä myös teatterikoulutus, joten hän on mitä sopivin henkilö sovittamaan taikurin taitoja teatteriin. Eniten taikatemppuja ja ihmeitä sisältää yhteistyössä Jussi Helmisen kanssa tehty Keltariepu, joka sai kantaesityksensä Jyväskylässä 1987 ja jota esitettiin sittemmin myös Oulussa 1990.
Jorma Airaksinen on suunnitellut ja ohjannut taikatemppuosuudet seuraavissa näytelmissä:
·         Upponalle ja Rohkea Reeta, Kuopion kaupunginteatteri 2008
·         Paholaisen Palkka-ampuja , Suomen kansallisooppera 2008
·         Dynamiittisiru, Studio Pasila, Helsingin kaupunginteatteri 2003
·         Magiaa mahan täydeltä, Uusi Iloinen Teatteri 2002
·         Iso paha susi, Kajaanin kaupunginteatteri 2002
·         Pukin Punainen, Rovaniemen teatteri 2000-2003
·         Kuikka Koponen, Savonlinnan kaupunginteatteri 1999
·         Joulupukki, Rovaniemen kaupunginteatteri 1994–1997
·         Keltariepu, Oulun kaupunginteatteri 1990
·         Keltariepu, Jyväskylän Kaupunginteatteri 1987
·         Sirkus Ahaa, Ahaa-teatteri Tampere 1976
·         Morjens Maailma, Kemin kaupunginteatteri 1976
·         Morjens Maailma, Ahaa-teatteri, Tampere 1974                  
Uudella sydämellä
Jorman sydänvika, joka ilmeni jo nuoruusiässä, alkoi haitata taikuriparin työtä 1990-luvun alussa. Jorman kunto heikkeni ja esiintymismatkoilla kaikki tavaroiden roudaukset jäivät Ainon tehtäväksi. Jorma pystyi juuri ja juuri viemään esitykset läpi.
Jorma pääsi leikkausjonoon toukokuussa 1993. Sydänlihaksen rappeutumaan ei ollut mitään muuta keinoa kuin uusi sydän. Siirtoleikkaus tehtiin 3.8.1993. Vaikeasta leikkauksesta toipuminen vei aikansa, mutta leikkaus onnistui. Jorma tunsi jo pian leikkauksen jälkeen, että hän on paremmassa kunnossa kuin vuosikymmeniin.
Taikuripari oli jälleen valmis estradeille. Puoli vuotta leikkauksen jälkeen oli ensimmäinen esiintyminen ja sen jälkeen tahti muuttui entisenlaiseksi. Yksittäisten esiintymisten lisäksi Airaksiset olivat myös kiertueella, mm. koko kesä 2001 (7 kk) kului Sirkus Finlandian mukana
Vuonna 1994 toimittaja Mirja Karjalainen teki Airaksisten taikuriurasta Yleisradion TV-2:lle dokumenttifilmin Taikurin Sydän.
Vuonna 2003 Pirkko Pelkonen suunnitteli ja ohjasi lämminhenkisen tv-dokumentin, jossa taikuriparin uraa lähestyttiin Ainon kautta. Ohjelma nähtiin TV1:n Tosi tarina -sarjassa nimellä Ainon taikavuori.


8. Apurahat

  • 2000   Opetusministeriön kohdeapuraha Aino Airaksiselle 10 000 mk
  
  • 1993  Jorma Airaksiselle Valtion ylimääräinen taiteilijaeläke täysimääräisenä.
  
  • 1989  Kuopion läänin taidepalkinto 10 000 mk
  
  • 1988  Opetusministeriön kohdeapuraha 9000 mk
  
  • 1986  Alfred Kordelinin apuraha 7000 mk
  
  • 1986  Jenny ja Antti Wihurin apuraha 15 000 mk taikureiden MM-kilpailuihin valmentautumiseen
  
  • 1985   Kuopion läänin kohdeapuraha 6000 mk
  
  • 1984  Opetusministeriön lasten kulttuurin edistämiseksi tarkoitetuista rahoista lasten taikurikoulun perustamista varten 15 000 mk
  
  • 1984  Opetusministeriön kohdeapurahayhdessä näytelmäkirjailija Jussi Helmisen kanssa Keltariepu-näytelmän tekemiseen 10000 mk
  • 1983   Kuopion läänin työskentelyapuraha 5000 mk
  • 1979   Opetusministeriön kohdeapuraha 2000 mk
  
  • 1978   Opetusministeriön kohdeapuraha taikuriohjelman valmistamiseen 5000 mk

7. Ansioluettelo



Jorma Airaksinen s. 6.10.1942 Paltamo
Aino Airaksinen ( os. Holopainen ) s. 6.7.1948 Nilsiä

Yli 50 v. kokemus ammattitaikurina mm.

  • Hampurin Hansa-teatterissa, 
  • Madridin Florida Parkissa,
  •  Berliinin Crazy Horsessa,
  • Amsterdamin Cabaret Picadillyssa ja 
  • Blue Notessa,
  •  Cannesin Le Sophiessa, 
  • ZurichinCabaret Haifishissa,
  •  Luxembourgin Splendidissa ja 
  • Budabestin Maxim Varieteessa.

  • Kulttuuri- ja opetusministeri Stefan Wallin on myöntänyt 9.5.2011 Aino Airaksiselle valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen täysimääräisenä 
  • Vuoden 2011 kulttuuripalkinto ( Nilsiän kaupunki )
  • Viihdetaiteen mestarit 2008 (Esiintyvät taiteilijat ry) 
  • Illuusioteatteri Taikavuoren ( taikateatteri) toiminnan aloitus v. 2005 alussa. Näytöksiä ympäri vuoden..Ainoa laatuaan Suomessa!
  • Yleisradion Tv-dokumentit "Ainon Taikavuori" 2004 ja "Taikurin sydän" 1994
  • YLE Radio 1 Todellisisa tarinoita TAIKURIN TALO 26.5. ja 27.5.2010 ( kesto 48`30 )
  • Suomen Taikapiiri ry:n valinta Vuoden taikuriksi 2001
  • Kiinnitys Sirkus Finlandiaan koko kaudeksi2001
  • Nilsiän Sirkustaideleirin ( Nilsiän kaupunki ) taiteellinen johtaja vuosina 1988-1999
  • Vuoden yrittäjä 1991 (Nilsiän Yrittäjät ry)
  • Kiinnitykset Peacock-varieteessaHelsingissä 1975, 1983 ja 1988. Peacock-klubin kunniakirja tunnustuksena parhaasta esityksestä 1983.
  • Televisioesiintymisiä Suomen lisäksi lukuisissa maissa mm. Espanjassa, Unkarissa, Koreassa, Norjassa ja Ruotsissa.
  • Taikureiden Pohjoismaiden mestaruusvuosina 1974 Örebro, 1975 Helsinki, 1976Oslo ja 1986 Tukholma.
  • Taikureiden maailmanmestaruuskilpailujen kolmas palkinto yleisessä näyttämösarjassa 1976 (Wien) ja neljäs sija 1979 (Bryssel).


6. Taikateatterin taikaa 2000-luvulla

2000-luvulla tuli mukaan kuvioihin Sirkus Finlandia, jonka kiinnitys ympäri Suomen kesti peräti 7 kuukautta. Esiintymiskertoja kertyi 251. Kiinnitys tiesi "pitkittynyttä lomakautta" asuntovaunussa, mutta myös mukavia esiitymiskokemuksia tutussa ja korkeatasoisessa ympäristössä muiden huipputaiteilijoiden kanssa .
Vuonna 2005 rakennettiin Nilsiään Lusperinkujalle Illuusioteatteri Taikavuori. Teatterin rakentamisen mahdollisti projektiin tarjottu Leader-rahoitus.
Teatterissaan Jorma ja Aino saavat esittää taika- ja illuusioesityksiä ilman rasittavaa matkustusta.
Taikuriparille on myönnetty molemmille Opetusministeriön taiteilijaeläkkeet täysimääräisenä.
Nilsiän kaupungin kulttuuripalkinto v. 2011

Jorma valittiin Vuoden taikuriksi v. 2001 ( Suomen Taikapiiri ry ) ja taikuripari Jorma ja Aino Airaksinen saivat Viihdetaiteen Mestarin arvonimen v. 2008 ( Esiintyvät taiteilijat ry ).

5. Konsultointia ja kokemusta 90-luvulla

Yhdeksänkymmnetäluvulla taikuripari pysytteli lähinnä kotimaassa. Pojat olivat pieniä ja Jorman sydän reistaili edelleen. Esiintymistahti oli rankka ja jotta taikuri saataisiin pysymään itse kuvioissa mukana, jotain oli tehtävä.
Sydämen siirtoleikkaus toteutui 3.8.1993 ja antoi Jormalle mahdollisuuden toiseen elämään.

Leikkauksen jälkeen alkoi ankara teatterintekeminen. Jorma suunnitteli ja ohjasi taikatemppuja useisiin eri näytelmiin koko yhdeksänkymmentäluvun.
Kesäkuukausina Jorma ja Aino pyörittivät valtakunnallista sirkustaideleiriä, jossa annetiin ohjausta monille tuleville taikurinaluille ja sirkustaiteilijoille. Leireillä olivat mukana mm. Iiro Seppänen, Jyrki (Jay) Niemi, Jani Suihkonen, Janne Raudaskoski, Kalle Hakkarainen,  Taina Kopra ja monia muita myöhemmin nimeä saaneita julkkistaikureita ja sirkustaiteilijoita. Leiriä pyöritettiin peräti kahdentoista kesän ajan Nilsiässä.
Taikuripariskunnan osaamista ja ammattitaitoa on haluttu jakaa myös erilaisille esiintyjien ammattiryhmille. Jorma ja Aino ovat olleet pyydetty pariskunta pitämään luentoja ja seminaareja eri tilaisuuksiin.

4. Kotimaa kun taakse jää 80-luvulla

Kahdeksankymmentäluvulla tutuiksi tulivat toinen toistaan upeammat esiintymisareenat ympäri Eurooppaa. Sami-poika tietää (jos muistaa) mitä on backstage-life.
Kotimaassa tapahtui myös. Esiintymisten ohessa Jorma ja Aino perustivat taikurikoulun, joka viikonloppukursseina ympäri suomen tuotti monia uusia alan harrastajia.
Kilpailut jäivät tällä vuosikymmenellä esiintymiskiireiden alle, mutta 1986 pariskunta päätti osallistua vielä kerran taikureiden pohjoismaisiin kisoihin, - kisoihin, jotka olivat voittaneet jo 70-luvulla kolme kertaa. Voitto tuli nytkin ja voiton myötä pääpalkinto - opintomatka Ameríkkaan ( Magic Castle-taikurilinna, Hollywood.ja Las Vegasin taikuriohjelma Siegfried & Roy ).Esiintymismatkoila Eurooppa oli tullut jo tutuksi, mutta Jenkkilän matka kiehtoi. Siispä nuorempien taikureiden harmiksi pariskunta tuli vielä kerran ja vei voiton itselleen.
Pariskunta sai kutsun myös Pohjois-Koreaan Kim Il Sungin 75-vuotispäiville.Kahden viikon esiintymismatka piti sisällään turvatarkastusten lisäksi lukuisia esiintymisiä ( mm. tv ) ja toi mukanaan mainetta ja kunniaa myös taikuripariskunnalle. Kokemuspiiriä avarsi myös kättely itse päivänsankarin kanssa.
Kansainvälisen uran loistetta himmensivät Jorman sydänsairaudet. Jo nuorena todettu vakava sydänvika oireili ja pakotti lopulta mestaritaikurin lääkäriin. Vastuu esiintymisten käytännön järjestelyistä jäi Ainolle; villakoiran nostaminenkin tuntui Jormasta työläältä.

3. Kohti kansainvälisyyttä 70-luvulla

70-luku toi mukanaan perheen perustamisen ja talonrakennukset. Tämä ei kuitenkaan esiintymistahtia haitannut.
Perheen vanhin poika Sami syntyi vuonna 1977 ja Lari tuli maailmaan vuonna 1985. Keikalle lähdettiin koko perheen voimin, mukaanlukien kanit ja kyyhkyt sekä myöhäisemmässä vaiheessa mukaantulleet villakoirat.
Jorma ja Aino osallistuivat neljänä vuonna taikureiden Pohjoismaisiin mestaruuskisoihin ( 1974 Örebro, 1975 Helsinki, 1976 Oslo ja 1986 Tukholma ) ja aina osallistuessaan voittivat ne.
Myös kansainvälinen ura avautui tällä vuosikymmenellä. Vuonna 1976 tuli kolmas sija taikureiden MM-kisoissa Wienissä ja vuonna 1979 neljäs sija samassa kisassa Brysselissä. Taikuriparille muotoutui kansainvälinen taiteilijanimi Finn Aspen. 
Vuosikymmenen lopussa tuli kiinnityksiä useisiin espanjalaisiin yökerhoihin. Kiinnitys tuli myös Espanjan televisioon; Jorma ja Aino loistivat sunnuntai-iltapäivän "Fantastico"-ohjelman päätähtinä.


2. Sensaatiomainen uran alku 60-luvulla

Kaikki alkoi 60 -luvun alusta jolloin koko Vuoksennniskalla asuva Airaksisen veljessarja (Arto, Jorma ja Olavi)syventyivät intohimoisesti taikuuden maailmaan. Arton toimiessa tärkeänä taustahenkilönä ja vaikuttajana hankittiin ulkolaista ammattikirjallisuutta ja -välineistöä ja ryhdyttiin yhdessä harjoittelemaan.
Jorma aloitti ammattimaisen esiintymisen jo lukioaikana ja ohjasi mm. veljelleen Olaville esityksen, jolla velipoika voitti sensaatiomaisesti Lontoossa 6.4.1963 "Vuoden Nuori Taikuri" -kilpailun (The Young Magician of the Year Competition/ The Magic Circle). Jorma toimi oman esiintymisensä ohella aluksi myös Olavin managerina.
Kilpailun jälkeen ( 1963 )veljekset Jorma ja Olavi kutsuttiinSuomen Taikapiiri ry:n jäseniksi, johon myös Arto liittyi  myöhemmin.
Jorma Airaksinen uransa alussa


Ylioppilaskirjoitukset olivat vuonna 1964 ja sen jälkeen Jorma haki ja pääsi Tampereen yliopiston draamastudion ohjaajalinjalle. Opinnot rahoitettiin pääsääntöisesti taikuuden avulla.
Opintoihin kuuluvaa käytännön työharjoittelua Jorma suoritti Kuopion Yhteisteatterissaohjaaja-apulaisena vuosina 1968-69. Niihin aikoihin Jorma tapasi myös Ainon, joka oli opiskelemassa myös Kuopiossa ja pitkä yhteinen taival oli valmis alkamaan.
Aino valmistui yo-merkonomiksi vuonna 1969. Jorma siirtyi teatterimaailmasta taikatemppujen ammattilaisestradeille yhä enenevässä määrin.

60-luku kuvina

1. Taikuuden tavoittamat

Tämä blogi kertoo taikurista. Ja siitä, miten sellaiseksi tullaan. Ja kun kerran on uravalinta tehty, niin mitä se sitten on tuonut mukanaan. Tämä on samalla historiankirjoitus ja silinterihatun nosto yhdelle Suomen pitkäaikaisemmista ja urallaan menestyneimmistä taikaviihdetaiteilijoista. Ja hänen vaimostaan. Yhdessä he ovat pari, joka on enemmän kuin osiensa summa. He ovat estradilla kuin yhdestä puusta veistettyjä; vuosien kokemus on hionut yhteistyön luontevaksi, saumattomaksi. He tietävät toisistaan kaiken ja ovat sanalla sanoen hämmästyttäviä!

He ovat taikuripari Jorma ja Aino Airaksinen!

Asustavat Nilsiässä, Tahkovuoren kupeessa viettäen jo ansaittuja taiteilijaeläkepäiviä. Marjastavat, sienestävät, käyvät välillä taika-keikalla jossainpäin Suomea ja ottavat viikottain vieraita vastaan ikiomassa Illuusioteatterissaan. Mutta miten tähän on tultu, siitä vähän syvällisemmin seuraavissa luvuissa.

Blogi etenee sanoin ja kuvin kronologiaa kunnioittaen.

Toivon sinulle viihtyisiä lukuhetkiä tämän reality-tekstin parissa. Näinkin voi elää ja olla onnellinen :-)

Jorman ja Ainon puolesta copyna toimi 25.9.2013  Enja Ikäheimo

www.taikavuori.fi